Kultapalat-ketjulta kysytään usein, miksi ryhtyä yksityiseksi perhepäivähoitajaksi? Kun käyn keskusteluja Kultapalat-perhepäivähoitajien kanssa, sieltä nousee selkeitä vastauksia suoraan työkentältä. Listasinkin tähän blogiin viisi syytä ottaa ratkaiseva askel työntekijästä yrittäjäksi eli tässä tapauksessa yksityiseksi perhepäivähoitajaksi. Seuraavat viisi kohtaa eivät ole tärkeysjärjestyksessä, sillä järjestys vaihtelee yksilöllisesti.

💛 1. PIENI LAPSIRYHMÄ
Yksityisen perhepäivähoitajan ryhmässä saa olla enintään neljä lasta. Pienessä ryhmässä näkee omien hoitolasten kehityksen läheltä. Kun ryhmäkoot ovat pieniä, niin hoitajakin voi paremmin. Kultapalat-perhepäivähoitaja, joka on työskennellyt ennen 24 lapsen ryhmässä sanoi, että on ihana tehdä vasuja, kun tuntee lapset todella hyvin.

💛 2. TYÖN VAPAUS
Yksityinen perhepäivähoitaja saa itse valita hoitolapset, omat työajat sekä työympäristön. Työpaikkana toimii oma koti, mutta työhuone voi välillä olla esimerkiksi uimarannalla, lähellä olevassa ruusutarhassa, oman kaupungin viihtyisässä kirjastossa, lastenkonsertissa tai pulkkamäessä.

💛 3. HYVÄ KORVAUS JA ARVOSTUS
Yksityinen perhepäivähoitaja määrittää itse oman palkkansa. Kultapalat-perhepäivähoitajat saavat keskimääräisesti korkeampaa korvausta työstään kuin esimerkiksi päiväkodissa työskentelevät tekijät. Yksityisellä perhepäivähoitajalla on myös seitsemän viikkoa lomaa vuoden aikana. Perhepäivähoitaja oppii myös pienessä hoitoryhmässä tuntemaan vanhemmat hyvin, ja saa heiltä arvostusta tekemästään työstään.

💛 4. ULKOILU
Tässä työssä saa ulkoilla paljon. Oman ryhmän taitojen mukaan voi yhdistää esimerkiksi liikuntaa ja luontoa luonnolliseksi osaksi arkea.

💛 5. KULTAPALAT-KETJUN YHTEISÖ
Kukaan Kultapalat-perhepäivähoitajista ei jää yksin, sillä me teemme tätä yhdessä. Yhteistyö muiden hoitajien kanssa lisää työssä jaksamista. Työhyvinvointia lisäävät myös ketjun järjestämät kehittämispäivät sekä virkistystoiminta, joissa ketjuyrittäjät pääsevät tutustumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Ketju antaa myös kattavaa tukea yrittäjyyteen ja rahanarvoisia etuja. Kuljemme koko matkan vierelläsi.

Aika houkuttavat kohdat, eikö?
Ota rohkeasti yhteyttä ja tehdään sinulle uusi ura varhaiskasvatusalalla!

Hymyin
Jenny
Kultapalat Oy: perustaja

Jatka lukemista

Muita asiaan liittyviä kirjoituksia