Kultapalat-perhepäivähoitaja Laura
Kultapalat-perhepäivähoitaja Laura

Perhepäivähoitopaikka meiltä?

Tässä Lauran kultainen uratarina:

Hei,

Olen valloittavan taaperopojan äiti, avopuoliso sekä kolmen pienemmän sisaruksen ylpeä isosisko.

Valmistuin pari vuotta sitten Helsingin yliopistosta varhaiskasvatuksen opettajaksi. Opintojeni aikana ehdin saada paljon kokemusta päiväkoti maailmasta sijaisuuksia tehdessä. Valmistuttuani jäin kuitenkin suoraan vanhempainvapaalle, jonka aikana kiinnostus perhepäivähoitajaksi ryhtymisestä syntyi. Näin löysin lopulta Kultapalat, enkä ole katunut hetkeäkään!

Tässä työssä on parasta se, että ei ole kiire mihinkään. Voimme päivittäin mennä rauhassa lasten ehdoilla ja pystyn tarttumaan lasten toiveisiin helposti. Hoitopaikkani tavoitteena onkin luoda yhdessä lasten kanssa kiireetön, lempeä, turvallinen ja kannustava oppimisympäristö, jossa jokaisella on hyvä kasvaa, kehittyä ja oppia. Unohtamatta hauskuutta sekä yhteisiä onnistumisen – ja ilon hetkiä, joita varhaiskasvatuksessa tulisi vaalia!

Asun rauhallisella omakotitaloalueella Lohjalla Virkkalassa. Arkemme koostuu monipuolisesti leikistä, kädentaidoista, musiikista ja liikunnasta. Lähistöltä löytyy kivoja leikkipuistoja sekä metsäalueita, joihin pääsemme leikkimään ja tutkimaan viikoittain. Pyrimme käymään myös kerran viikossa seurakunnan perhekerhossa touhuamassa isomman lapsiryhmän kanssa.

Sylissäni olisi nyt vielä tilaa parille lapselle. Ota minuun yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla niin katsotaan yhdessä olisinko minä sopiva hoitaja teidän Kultapalalle!

Hymyin,

Laura

  • +358401367255

  • laura.hietikko@outlook.com

  • Eeronkuja, 08700 LOHJA

  • Kotieläimet: —