Perhepäivähoidon tunnettuus on heikentynyt, ja monen mielestä päiväkoti on synonyymi varhaiskasvatukselle.
Franchisingmallilla toimiva Kultapalat-ketju haluaa muuttaa tätä kehityssuuntaa ja tehdä perhepäivähoidosta jälleen näkyvän, kiinnostavan ja aidosti varteenotettavan vaihtoehdon suomalaisille perheille.
Samalla ketju uudistaa 80- ja 90-luvuilla syntynyttä mielikuvaa perhepäivähoitajasta. Perhepäivähoitajaan liitetään edelleen mielikuva äidistä, joka hoitaa oman lapsensa lisäksi naapuruston lapsia kotona. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen: Kultapaloissa on kyse ammatillisesta varhaiskasvatuksesta, jota ohjaavat valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma, koulutus, pedagogiikka, kaupungin hyväksymispäätös sekä jatkuva osaamisen kehittäminen.
”Perhepäivähoidolla on pitkä ja hieno historia, ja sen toimintamalli on edelleen erittäin toimiva ja lapsilähtöinen. Haluamme uudistaa ja kehittää toimintaamme jatkuvasti, jotta voimme vastata tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Ennen kaikkea haluamme varmistaa, että lapset voivat hyvin ja saavat parhaat mahdolliset eväät elämään”, iloitsee Kultapalojen varhaiskasvatuksen asiantuntija Laura Hietikko.
Kultapalat ei uudista perhepäivähoitoa vain lapsia ja perheitä varten, vaan myös ammattilaisille, aiempaa houkuttelevammaksi uraksi.
”Franchisingyrittäjyys on mahdollisuus tehdä koulutusta vastaavaa merkityksellistä työtä ja saada ketjun valmis konsepti, tuki ja turva uralle. Yrittäjyys tarjoaa myös hyvän ansaintamahdollisuuden, jopa yli 4 000 euroa kuukaudessa. Jo lähes 50 Kultapalat-perhepäivähoitajaa työskentelee konseptin mukaisesti”, kertoo ketjujohtaja Jenny Salo.
”Ketju tarjoaa yrittäjille oman opintopolun, jossa voi suorittaa työn ohella alan tutkinnon. Tavoitteena on rakentaa perhepäivähoidosta ammatti, jossa yhdistyvät vahva pedagoginen osaaminen, yrittäjyys ja ennen kaikkea lapselle tärkeä pieni ja turvallinen kasvuympäristö.”
Kultapalojen toimintamalli sai keväällä tunnustusta, kun Suomen Franchising-Yhdistys ry valitsi Kultapalat Suomen Vuoden Franchisingketjuksi 2026. Sen ansiosta Kultapalat on nyt European Franchise Awards -kilpailun Franchisor of the Year -finalisti ja lähtee 17.9. Brysseliin kilpailemaan finaalissa ja edustamaan Suomea.
”Minusta on upeaa, että pääsemme viemään Suomen perhepäivähoitoa maailmalle ja kertomaan, kuinka pienessä ryhmässä, yhden tutun aikuisen kanssa, voidaan rakentaa lapselle turvallinen ja laadukas kasvuympäristö. Tämä on jotain, josta voimme olla erityisen ylpeitä!” hehkuttaa Salo.
Yhteystiedot:
Jenny Salo, ketjujohtaja, Kultapalat Oy
puh. 044 090 1107
jenny.salo@kultapalat.fi
www.kultapalat.fi
Kultapalat on vuonna 2020 perustettu suomalainen perhepäivähoidon franchisingketju, joka yhdistää laadukkaan varhaiskasvatuksen ja yrittäjyyden. Ketju on kasvanut nopeasti yli 25 paikkakunnalle Suomessa, ja seuraava askel on viedä suomalainen, kodinomainen perhepäivähoitomalli myös kansainvälisille markkinoille.