Muistan vieläkin ne hetket, kun vein esikoistani perhepäivähoitoon, ja kuinka hän kohtasi hymyssä suin saman hoitajan joka hoitoaamu. Muistan myös ne hetket, kun itse toimin perhepäivähoitajana, kuinka hoitolapset saattoivat jo parkkipaikalta huutaa iloisesti nimeäni. Yhteinen luottamus rakentui näissä päivittäisissä kohtaamisissa.

Kirjoitin aiemmassa blogitekstissä siitä, kuinka pienryhmä on taaperon lottovoitto. Meillä Kultapalat-ketjun hoitopaikoissa saa päivähoitoa pienessä ryhmässä. Tällöin hoitaja pystyy tarjoamaan jokaiselle lapselle hoivaa, rakkautta ja yksilöllistä tukea. Ja mikä parasta, jokaista pientä kultapalaa on vastassa aina tuttu hoitaja.

MIELI ry:n Lapset, nuoret ja perheet -osaston asiantuntijapsykologi Elina Komulainen on kiteyttänyt, että:
”Varhaisilla vuosilla on tärkeä merkitys mielen hyvinvoinnille koko elämänkaaren kannalta. Varhaislapsuuden suojaavat tekijät kantavat halki elämän. Näitä ovat esimerkiksi arjen hoiva ja rutiinit; lämmin vuorovaikutus turvallisen ja tutun aikuisen kanssa; lapsen fyysisiin, psyykkisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin vastaaminen sekä ikätason mukaiset leikit ja kaverit.”

Kultapalat-ketjussa teemme tarkkaa työtä rekrytoinnissa, että päivähoidossa on turvallinen ja osaava aikuinen, jolla on voimavaroja toimia pienten kultapalojen tukena. Komulaisen mukaan, aikuisen rooli on merkittävä muun muassa tunne- ja sosiaalisten taitojen harjoittelussa.

Meille Kultapalat-ketjuperheelle on sydämen asia, että hoitolasta kuunnellaan ja annetaan hänelle aikaa silloin, kun lapsi sitä tarvitsee.

Hymyin
Jenny
Kultapalat Oy:n perustaja

Jatka lukemista

Muita asiaan liittyviä kirjoituksia