Kultapalat-perhepäivähoitaja Neea
Kultapalat-perhepäivähoitaja Neea

Perhepäivähoitopaikka meiltä?

Moi!


Olen Neea ja aloitin kultapalat-perhepäivähoitajana Raision Merinuorikkalan alueella.

Pienenä ajattelin, että minusta tulee eläinlääkäri tai opettaja (mikä minusta sitten tulikin!).

Aloin haaveilemaan uudesta urasta, koska koin kaipaavani mahdollisuutta pienempään lapsiryhmään, jossa voin tehdä töitä enemmän lasten yksilöllisten tarpeiden mukaan, kiireettömästi.

Saan opiskelle kultapalat-opintopolulla kasvatusalan ammattitutkintoa

työn ohella. Tämä on minulle hieno mahdollisuus tehdä työtä, josta pidän ja jonka koen merkitykselliseksi. Samaan aikaan voin kehittää omaa ammattitaitoani ja mahdollistaa entistä laadukkaamman varhaiskasvatuksen tarjoamisen!

Olen onnellisimmillani, kun lapset ovat omia itsejään päivähoidossa – heidän on hyvä olla ja he kokevat olonsa turvalliseksi. He haluavat itse jutella sekä turvautua minuun hoitopäivän aikana. Minulle on tärkeää, että jokainen lapsi saa paljon positiivista huomiota ja kokee tulleensa kuulluksi.

Kultapalat timanttitiimissä on parasta ettei tarvitse olla yksin, vaan aina saa kaikkiin mieltä pohdituttaviin asioihin apua!

Tämä ura antaa minulle mahdollisuuden tehdä työtä, josta aidosti nautin tavalla, jonka koen itselleni oikeanlaiseksi. Tämä näkyy lapsillekin, ja myös heidän saama varhaiskasvatus on tätä kautta parasta mahdollista.

Hymyin

Neea

  • +358 44 3351030

  • neea.tiermas@gmail.com

  • Raisio

  • Kotieläimet: