Kultaista yrittäjän päivää

5. syyskuun 2022 1 min lukuaika

Kultapalat on saanut alkunsa, kun aloitin itse yksityisenä perhepäivähoitajana Porvoossa. Hoitopaikka kyselyitä tuli jatkuvasti paljon ja ajattelin, että jokainen pieni kultapala on saatava pieneen lapsiryhmään.

Yrittäjäperheessä kasvaneena ongelmalle tulee olla ratkaisu. Tästä lähti Kultapalat perhepäivähoitoketjun tarina liikkeelle.

Meillä on jo 15 kultapalat-perhepäivähoitajaa, jokainen toimii yrittäjänä. Meistä jokainen on ottanut rohkeita askeleita uudella varhaiskasvatusuralla ja perustanut oman hoitopaikan kotiin.

Monia on jännittänyt ajatus siirtyä yrittäjyyden polulle. Upea tunne, kun päätös on tehty, perhepäivähoitaja alkaa loistamaan työssään ja saa vapauden tuottaa omilla vahvuus alueilla maailman parasta varhaiskasvatusta.

Meissä on rohkeutta ja positiivista hulluutta.
Olen jokaisesta Kultapalat-perhepäivähoitajasta todella ylpeä. Olemme tärkeimmän työn äärellä.

Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä. Kiitos!

 

Kultaista Yrittäjän päivää jokaiselle yrittäjälle! Nautitaan päivästämme!

 

Kiitollisin mielin

Jenny

Kultapalat Oy perustaja

Kultaista yrittäjän päivää
Takaisin ajankohtaista-sivulle
Jaa

Lue myös

Etsitkö hoitopaikkaa lapsellesi?

Tutustu lähialueesi perhepäivähoitajiin ja löydä lapsellesi turvallinen, kodinomainen hoitopaikka.