Kultapalat-ketjun kolme tärppiä

Tähän alkuun on ihana palata mielessäni siihen hetkeen ja vuoteen 2018, kun minussa syttyi sydämenpalo alkaa tuottamaan maailman parasta varhaiskasvatusta ja nostaa perhepäivähoitajien arvostusta yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Siihen hetkeen, kun sain hoitaa aivan ihania kultapaloja meidän omassa kodissamme. Ne on ollut ikimuistoisia hoitopäiviä itsellenikin, sillä edelleen kuiskin mielessäni kaikkea hyvää niille elämäniloisille kultapaloille, joiden kanssa sain muodostaa yhteyden. Näissä koskettavissa, ohikiitävissä hetkissä Kultapalat Oy, Suomen ainoa ja kasvava perhepäivähoitoketju, sai alkunsa.

Ketjutoiminta käynnistyi vuonna 2020. Koko ajan mielessäni on ollut kirkkaana ajatus siitä, että Kulpalat-ketjussa hoitopäivät tuotetaan uudella tavalla lapsen tarpeet huomioiden. Se on hyväksi taaperon kehitykselle. Meillä kiinnitetään erityistä huomiota heidän kasvuympäristöön.

Meidän toiminnan kolme tärkeää kohtaa ovat:

1. Hoitopaikan lapsimäärä

Ryhmän koolla on erityisen suuri merkitys alle 3-vuotiaille, taaperoille. Kultapalat-ketjun hoitopaikoissa on päivittäin enintään neljä lasta hoidossa. Näin turvaamme sen, että taapero pääsee kehittämään sosiaalisia taitojaan rauhallisessa ympäristössä.

2. Hoitopaikan olosuhteet

Olemme yksityisiä perhepäivähoitajia ja tuotamme varhaiskasvatusta omissa kodeissamme, mikä on sopiva oppimisympäristö pienelle kultapalalle. Teemme pedagogisesti suunniteltua varhaiskasvatusta niin kuin päiväkodit. Meillä jokainen pieni kultapala saa kasvaa yhden ja saman turvallisen hoitajan kanssa.

3. Hoitopäivän pituus

Katsomme yhdessä mikä on paras mahdollinen ratkaisu hoitopäivän pituudessa juuri kyseiselle hoitolapselle ja hänen perheelle.

 

Ja näitä kohtia me ylläpidämme ja kehitämme kokemustemme perusteella yhteistyössä Kultapalat-ketjuyrittäjien kanssa. He ovat täyttä kultaa, varhaiskasvatusalan ammattilaisia. Meillä on tarkka rekrytointi, ja kun saa meiltä hoitopaikan lapselleen, voi vanhemmat olla turvallisin mielin.

Meidän unelmamme on tuottaa maailman parasta varhaiskasvatusta, ja se onnistuu meidän osaavalla ja innostuneella yhteisöllä. Ketju on hoitolasten perheiden kuin Kultapalat-yrittäjienkin tukena.

Olet lämpimästi tervetullut mukaamme!


Hymyin
Jenny Salo
Kultapalat perustaja

Jatka lukemista

Muita asiaan liittyviä kirjoituksia